Mulle mielenterveysongelmat ovat ollu iästä 0-19 vuotiaana sellainen asia, jonka tiedän, joo, mutta omalla kohdallani oli ollut vain yksi suuri menettämisen tuska ja suru, en ole vieläkään toipunut. Mutta olen oppinut elämään ja menettänyt kaikki välittämisen, kiintymyksen ja rakkauden suhteeni. Puhun isästäni. Meillä oli vuodesta 0 vuoteen 10 normaalit hyvät välit. Näin isää lomat koulust ja pienenä en nyt muista miten mutta näin. Suhteessa oli vahva kiintymys ja yksi poikkeavuus, jonka vasta viime vuosina tajunnut oli se, että isäni ei kertaakaan huutanut minulle tai riehunut päissään tai muuta suurta asiaa..
10 Tuskallista vuotta kului. Luokalle olisin jäänyt silloin ollessani 10 vuotias, kun isä hylkäsi minut täysin. Lintsasin lapsuudenystäväni kanssa ja poltin ensimmäistä kertaa tupakkaa ja join kännit salmarilla, päättyen kovaan oksenteluun pitkin meidän rivitalon pihoja, tietysti talvella ja kaikki ihmettelivät "mustaa oksennusta".
En jäänyt luokalle rakkaan äitini ansiosta, olen niin kiitollinen! Äiti kertoi koko tilanteen opettajalle ja rehtorille. Kuulin asiasta noin 6kk sitten! Puhelussa äitin yksi monista lauseista meni näin "Jos te nyt jätätte Jennan luokalle, ei tiedä mitä tapahtuu ja se romahduttaisi pienen lapsen elämän täysin." Oli hiljaista. Päätös oli se, että rhtori on sympaattinen ihana ihminen, ymmärsi tilanteen vakavuuden ja en jäänyt luokalleni, ja olen asiaa pohtinut 10 vuotta lähivuosina enemmän kun ikää tulee vaikka nuori vieläkin olen. Itkin kun äiti kertoi asiasta saunassa, kun tuli puheeksi. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa romaanin joten jätän tämän nyt vaan tähän.
Siinä ensimmäinen trauma, josta en koskaan, en vieläkään, ole käynyt terapeutilla. Ihmiset kokevat asiat eritavalla, mutta asianajajaani lainaten "Sä olet vain niin herttainen.".
Seuraava mieenterveyteen kuuluvat asiat, mistä sitten lähtikin sellainen 1.5vuotta etten omalle kohdalle osannut kuvitella ja pyydän syvästi anteeksi kaikilta ystäviltä, läheisiltä varsinkin ja kaikilta niiltä sivullisilta, olette korvaamattomia! JOS olisi erilaiset tukijoukot olisin jo varmasti yksin Lapissa kaukana pahvilaatikossa kera häpeän ja ongelmat.
Tästä tulisi niin pitkä tarina, ettei moni asiaa lukisi. Tiivistän niin lyhyeen kuin suinkin osaan ja myöhemmin sitten spesifejä kirjoituksia, jostain mistä nyt sitten onkaan.
Tässä pikakerronta :D 10 ilman isää, rakastuminen exään kaverin kautta vuonna 2010 asuessani vuoden Hyvinkäällä, 2v seurustelun jälkeen olin joulukuussa 2012 avovaimo, ja raskaana öö 6kk? jaa a, noh, elo-syyskuu kihlat,( kaiken kaikkiaan 4 vuoden suhde), ensimmäinen myrkytys1/2014 (Hyvinkään päivystyksen kautta Kellokoskelle psykoosissa) ja toinen 3/2014 (Miron 1v syntymäpäivät ja kahvissa sekoitus -> ambulanssilla sairaalaan), molemmissa suljettu hoito osastolla eka 5 vuorokautta(ei tajuttu myrkytystä, kun kerroin vähän selvittyäni ->diagnoosi epikriisissä "Muun piristeen aiheuttama myrkytystila"), toisella kerravva 1.5 viikkoa (psykoosi ja tämä on ainoa kerta kun en muista sekuntiakaan koko ajasta ellei kerrota ja en silti muista). Tämän jälkeen turvakotiin (JMT:n ja sosiaalipäivystyksen ja lastensuojelun avustuksella), tapasin oman väkivaltatyöntekijän, joka lehdistäkin tuttu väkivaltaan erikoistunut henkilö(ihan huippu, kiitos E!), 2 ryhmää tämän kautta "Väkivaltaa kokeneiden naisten vertaistukiryhmä" (tapasin huikeita naisia, kiitos ihan kaikille ja A erityisesti), tästä SHOKISTA aika sekava aika, mutta erittäin helpottunut ja vapauttava ja voimaannuttava kaaos tammi-huhtikuu 29.4.2014(suhteemme virallinen loppuminen ja turvakotiin kirjautuminen), sitten keskustelua kaikkien viranomaisten ja oman työntekijän ja tietysti ystävät + läheiset (suuri kiitos jälleen, ilman äitiä ja siskoa en olisi osannut lähteä hakemaan apua olin niin heikko, masentunut ja ties mitä, kiitos että haitte minut ja 1v lapseni mukanani kera puhelin ja laukku), turvakoti aikana kaikenlaista hyvää + exä eräs päivä Lappeenrannassa (ihan tsäkällä sitten..) tyhjensin KAIKKI omaisuuteni..vein lakanatkin sängystä, hups ;) ), Exälle valvotut tapaamiset järjestyivät 1-1.5kk erosta vaikka kaikkeni tein että meni niin nopeasti kuin suinkin (olen kuunnellut ties monetta kertaa käräjillä kuinka tämä oli traumatisoivaa exä itkua väännellen selittää ja syyttä, i don't care, sorry.), Haaste käräjäoikeudesta joskus kesäkuussa, lähdin Saloon ja tulin tällä reissulla raskaaksi, sain siellä ollessani puhelun hätäkeskuksesta, että isä soittanut saatuaan tietää vain "Jenna on Salossa" "yhteiseltä" ystävältä että äiti lapsen kanssa ryyppää, (todellisuus olin yhden yön pois ekaa kertaa "nauttimassa vapaudesta ja oikea eka vapaa päivä, joita en osannut kaivata kun aina oli vain mielessä ja mitä lapselle sanoin itkien ja lapsi joko nukkuen tai minä keinutellen uneen "Äiti hoitaa kaiken, äiti rakastaa ikuisesti, äiti ei hylkää vaikka on heikko.. älä pelkää, pikkuinen" (tulee vedet silmiin kirjoittaessa.. huh huh..) (ei saat***na, nyt tauko, ei nää enää näyttöä..), ok, noniin, NÄIN siis tein, taistelin kaikilla viimeisillä voimilla ja koko 2 viikon aikana turvakodissa olin jaloillani ja nauroin ekaa kertaa öö 6kk jälkeen sydämestäni, (rakkaat läheiseni tai 2 heistä, sisko ja äiti, pyysivät "lähdetkö mukaan Hankoon autolla!" VOI LUOJA! Ihanaa, vihdoin olen saanut kaikki läheiset taas tuntumaan niin rakkailta, mitä aina ollut mutta lopussa en enää osannut kuin itkeä äitin kanssa puhelimessa.(reissu oli mahtava haettiin siskolle siis terraario tms eläintarviketta jokatapauksessa, Miro tykkäsi kovasti reissusta ja oli silminnähden iloinen ihana rakas poikani ja niin "iso jo" eli n. 1v ja 1kk), kävimme myös Ikeassa (ostin ekat omat "kotikamat" eli astiasto 4 hengelle, jei!), mutta se mihin jäin on se että Salon jälkeen tapasin Bandidos miehiä, en osannut hetkeäkään kyllä pelätä enkä meidän keskusteluista koskaan kerro, mutta siitä rumbasta jonka 2 päivää heidän kanssaan olin, olen vihainen itselle ja heille, syvästi. No joo antaa olla se on mun "juttu se"..oli 15.6.2014 kun kirjauduin sairaalaan psykoosissa (JA ANTEEKSI kun taisin aikeisemmin sanoa että sinä vuonna oli vain 2, sori sori, ei näitä ajattele.. mun pää niin sekaisin juuri nyt ollut torstaista lähtien ja tarkoitan asialla sitä että liikaa siis asiaa päässä pyörimässä en tarkoita sekoamista että sairaalaan menisin :D :D) Jeh, niin, syntymäpäiväni ovat 17.6.1994 eli sairaalassa olin ja aika oli taas 1.5viikkoa) Tämä kyseinen reissu on ehdottomasti rankin ja nauran kyllä edelleen kaikista mitä sairaalassa toilailin ja hoitajille höpötin, heh..ja yksi erittäin Hyvä Ystävä on tältä ajalta, kiitos ihana M, oot huikee nainen<3! (Ps. tunnistat kyllä itsesi ;) ), sinä sitten Heinäkuu tuli ja oli ihanaa huolimatta ensimmäisistä käräjistä 3.7.2014, olimme koiriemme ja Miron, äidin, siskon ja hänen aviomiehen kanssa lähes päivittäin rannalla epäviallisella puolella uimassa ja syömässä eväitä ja nauttimasta ihanasta ikimuistoisesta Heinäkuusta<3!, Päätös tuli, hui, sydän hakkaa...... "Miro määrätään asumaan äidin Jenna Jussilan luokse ja isälle vahvistetaan tapaamisoikeus", Ai että!, se fiilis.. <3, isä taisi valittaa.. se oli odotettavaa, no hätä. Miro asui taas kanssani lisää 7kk(ja asioissa taaksepäin kun en nyt etki kohtaa eli ensimmäinen Miron kesä 2013 2kk ikäisenä isä Turun Saaristossa 5 kuukautta käyden n. 1 kerran 2 viikon sisään 1-2 yötä.), sitten jatkoin koulua (leipuri-kondiittori) 3kk ja jossain välissä Miro tuli isältään huolestuttavassa keuhkokuumeessa ja päivystyksen kautta nopeasti Lastenklinikalle (olimme pä klo 8 aamulla ja lastenklinikalla viime tippaan eli klo 21 illalla saakka tullen taksilla kotiin Miron nukkuessa takapenkillä jalkaani vasten minun silittäessä ja ehkä vähän itkiessä..), Tämän jälkeen meni öö 1-2kk? kun Miro tuli pahemmassa keuhkokuume epäilyssä vakavien hengitysvaikeuksien kera ma klo 18 kotiin. Ilta oli vaikea ja olin valmis ambulanssiin, mutta koin tärkeäksi antaa babyhaleria, tarkkailla, ja yrittää saada Miro nukkumaan (nukkuen muutamien minuuttien 1-20min kerrallaan sylissä.) minä nukkumatta muistaakseni ollenkaan ellen sitten vahingossa torkahtanut sohvalla/sängyssä, siitä päivystys ja 2 kertaa siellä saatavaa happi/lääke? maskia en nyt millään saa päähäni lääkettä! hmh.. nojoo ambulanssilla mentiin Lastenklinikalle, jossa tutkittiin kaikki ja suurin huoli oli se.. se.. happisaturaatio? eniveis hapen määrä veressä. Osastolle jäimme klo 16. Sitten en ihan muistakaan muuta kuin sisko ja äiti tulivat paikalle äidin jääden yöksi Miron kanssa minun lähdettyä siskolle nukkumaan ja aamulla takaisin osastolle. Asiat meni huonosti ja valvoin lukuunottamatta 2h unia ja ym ym ym läheiset tietää. En tarkoituksella tähän kerro tarkemmin mistään sairastumisen systäni kuin pääkohdat ja tässä suuuuuri huoli lapsesta ja yöunieni menettäminen. Sitten jatkuu eli Miro parani osasto hoidossa ja oli iloinen kun aamulla n. klo 7 olin sairaalan pihassa taksilla sinne tullen. Miro katsoi muumeja, touhusi entiseen tapaan ja meitä hauskutti sairaalan "pellet", tilanne kuitenkin meni pian siihen että olin sairaalahoidossa seuraavana päivänä ja kesti nyt 2vko. Isälle lapsi suostumuksellani siksi aikaa kun pääsen kotiin, mutta isä tempas ja ei antanut lasta vaan haki käräjäoikeuteen kiireellinen väliaikaismääräys. Käräjät marras-joulukuu päivä joku? 12? ihan se ja sama, en osannut puhua yhtään ihan lukossa ja "shokissa" edelleen ja isä siitä hyvästä voitti kun pääkäsittelyn kolmen tuomarin istunto kerto 2 päivää joulukuussa 2014 saatuamme päätöksen 6.3.2015. Isälle.
Siinä.. Vielä.. lukeeko kukaan enää? :D noh, NYKYHETKI
- Miro 2v äidillä päivä 2.4.
- Isä: omavaltainen huostaanotto huhtikuu 2015
- Äiti Pohjnmaalla huhtikuun puoliväli su-to (suoraan sieltä Miron tapaaminen 10min- 1h kerrala n. 3 kertaa)
- Äiti veljellä huhtikuun loppu kestäen 2vko (Miron tapaaminen n. 2 kertaa)
- Äiti asui äidillään toukokuu ->
- Äiti sairaalaan ambulanssilla pä kautta 3vko (isä kävi lapsen kanssa 2 kertaa yht. 2.5h)
- Äiti ei psykoottinen eli edellinen viimeksi 11/2014, Dg epämääräinen mielenhäiriö, mania (2 aiempaamäärittelemätön ei el-psykoottinen häiriö)
- Äiti kotiin hyvissä voinneissa! Lääkitys muutettu, wohoo! Ja siis tuuuuplasti miedompaan, jesh!<3 :D Hyvä olo tähän päivään saakka jatkuu ja jatkuu :P MUTTA Miron tapaamisia tähän 13.7.2015 saakka ma 30min, ma n.40min ja ma 1h. Eli pikkase päälle 2h?? :D :''''( Suru ja ikävä hirveintä!
- Rakas Miro.. kasvaa, nauraa kanssani, itkua ja se koitetaan välttää lohduttelulle mutta aina lähtiessäni ensin haluaa mukaan ja pettyy kun sanon "äiti ei nyt tällä kertaa ota mukaan, äiti tulee taas pian kulta" sitten iloiset "heippa!" - ja käden vilkutukset kertaa 5 :D ja AINA kerron terveiset mummalta, K:lta ja kaikilta läheisiltä -Miron vastaus "joo..." vaisusti ja olen näyttänyt kuvia.
- Viime kerta paras sen verran kerron nyt :D Mirolla mun puhelin ja kotiin ku pääsin ni 200 kuvaa ja 10 videoo :D Videoissa Miro "Moooooooi! ÄITÄ!" Voi luoja ku oon kattonu 1000000 kertaa jo.... <3 Mun rakas. Olen alusta alkaen ollut siis Äitä ja isiä ei minun kuullen vieläkään osaa eikä isän sanojen mukaan vielä 12.2014 osannut vaikka Miron eka sana oli Äitä, kukka ja kakka :D Niin käräjäoikeudessa isän ja äitinsä mukaan eka oli auto eikä sano isiä.
- NYT lopetan jo !! :D SORI kaikilleeee<3 Tänään klo 17 1h aikaa Pojan kanssa ja siitä klo 18 syömään ravintolaan rakkaan Kummitätini kanssa!
Kiitos, kumarrus ja anteeksi ;)!
